25.8.2015

Juuret

Juuret


 

Olen aiemmin kirjoittanut, että tahdon etsiä uskon juuria Yeshuaan, hebrealaisia/juutalaisia juuria.

Juuret joita etsin ei ole ihminen tai ihmiskunta, vaan Jeesus Messias! Joka on minun Herra!
Itse olen monessa asiassa ollut tutkivana osapuolena ja sitä olen edelleen.  Minä olen erehtyväinen ja kaikki ihmiset on. En väitä, että olen oikeassa, mitä kirjoitan, vaan haluan kirjoittamalla selkeyttää omaa kuvaani esim. alkuseurakunnasta ja myös sitä, että vanha testamentti/tanak saa selkeyttä itselleni.
Ja koska alkuseurakunnalla oli, vain vanha testamentti tai tietoa siitä , koska en usko, että kaikilla oli kaikki kääröt/pergamentit, joita siihen aikaan oli . * " Pergamentti on käsiteltyä nahkaa, jolle aikoinaan kirjoitettiin käsin kirjoja ja muistiinpanoja." * Wikipedia
Jos jollekkin on jotain hyötyä uskonelämään blogistani, niin se on ok! Mutta elä luota minun kirjoituksiin,vaan kaikessa tarkista Raamatun Sanaa ja peilaa, onko minun näkemykseni sen mukaiset. Näin haluan neuvoa tästä eteenpäin, koska ihmiset luottaa helposti ihmiseen ennenkuin Jumalaan ja Kirjoitettuun Sanaan.

Ajatukseni messianisesta ilmaisusta aiemmissa juuri blogeissa, niin en, niin voi ajatella ainakaan enää.
Kristitty olen, pakana syntyinen suomalainen ja en siitä muuksi muutu ja tahdon olla sillä paikalla, johon Jumala on minut johdattanut.
Seepra ei raidoistaan pääse, niin ei myöskään ihminen syntyperästä ja siitä, mitä historian aikana on alettu ilmaisemaan pakana kansan Jeesukseen/Jeshuaan uskovaa, eli Kristitty.
Ja tällä paikalla, kun olen, niin haluan olla rakentamassa myös sitä siltaa messiaanisten juutalaisten kanssa ja toki kaikkien ihmisten kanssa.

Jeesuksen Sanat:
Joh.17:20-23
"Mutta minä en rukoile ainoastaan heidän puolestaan vaan myös niiden puolesta, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, minä olen antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä
- minä heissä ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellisesti yhtä ja maailma tietäisi, että sinä olet lähettänyt minut ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet rakastanut minua.


Tuon Jeesuksen Ylimmäisen Papin rukouksen Sanat, kun jokainen uskova muistaisi, niin säästyttäisiin monelta väärältä riitelyltä ja väittelyiltä ja oltaisiin sen sijaan keskinäisessä sovussa ja rakkaudessa Jeesuksessa/Jeshuassa.

Messias ennustuksia:


Lupaus Messiaasta:

Jes. 11:1 " Mutta Iisain kannosta nousee verso, ja vesa puhkeaa sen juurista."

Jer. 23:5 " "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan."

Jer. 33:15 " Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden verson, ja hän on toteuttava oikeuden ja vanhurskauden maassa."

Jes. 16:5 " Valtaistuin vahvistetaan laupeudella, ja Daavidin majassa istuu luotettava tuomari, joka noudattaa oikeutta ja ahkeroi vanhurskautta. "

Sak. 3:8 " Kuule, ylipappi Joosua, sinä ja sinun ystäväsi, jotka istuvat edessäsi. He ovat ennusmerkin miehiä, sillä katso, minä annan tulla palvelijani Verson. "

Sak. 6:12 "  Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa!
 Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. "

(Messias ennustuksia on Raamatussa vanhassa testamentissa paljon, Ei ole tarkoitus jokaista ennustusta etsiä, vaan, mitä koen nyt tarvitsevan. )

Messias itse:

Joh. 4:22 " Te palvotte sitä, mitä ette tunne. Me palvomme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastus tulee juutalaisten keskuudesta. " 

*Geneerinen profetia: 
2.Sam.7:12-17
" Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä nostan seuraajaksesi jälkeläisesi, joka on lähtöisin sinun ruumiistasi, ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. 
 Hän rakentaa huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen kuninkaallisen istuimensa ikuisiksi ajoiksi. 
 Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani. Jos hän tekee väärin, minä kuritan häntä ihmisvitsalla, ihmisten antamilla lyönneillä. 
 Armoani minä en kuitenkaan ota häneltä pois, niin kuin otin sen pois Saulilta, jonka minä poistin sinun tieltäsi. 
 Sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät aina minun edessäni, ja sinun valtaistuimesi on oleva ikuisesti luja.'" 
 Juuri näillä sanoilla ja tämän näyn mukaan Naatan puhui Daavidille."

Selvää on, että pelastus on juudan heimosta eli juutalaisten keskuudesta. Ja heille uskottu Jumalan Sana ja profetiat Messiaasta. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muutamia Raamatun kohtia:

Lupauksia/laista ajatuksia

UT.
Room.9:4-5
"Ovathan he israelilaisia, joille kuuluu lapsen asema ja kirkkaus ja liitot. Heille hän antoi lain ja lupaukset ja sääti jumalanpalveluksen. 
 Heidän ovat kantaisät, ja heistä on Kristus lihan puolesta. Hän on yli kaiken, Jumala, iankaikkisesti ylistetty. Aamen. 

VT.
Kaikki kansat luvattiin siunata Aabrahamin kautta. 
1.Moos. 12:1-3 " Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. 
     Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena. 
     Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat." 

UT. Apt. 3:24-25 "  Myös kaikki profeetat *Samuelista alkaen, järjestään kaikki, jotka ovat puhuneet, ovat ennustaneet näistä päivistä. 
 Te olette profeettojen ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abrahamille: 'Sinun siemenessäsi siunataan kaikki maan sukukunnat.'
*ylempänä kirj.Raamatun kohta 2. Sam.7:12-17

VT.
Käsky kuunnella Jeesusta, joka on Messias. Ei ihmis käskyjä tai tulkintoja.
Jumala joka antoi sanat Mooseksen kautta:
5.Moos.18:15:19 " "Herra, sinun Jumalasi, antaa nousta sinulle profeetan, minun kaltaiseni, sinun kansasi keskeltä, veljiesi joukosta. Kuunnelkaa häntä. 
 Juuri tätähän sinä pyysit Herralta, sinun Jumalaltasi, kun seurakunta oli koolla Hoorebilla. Sinä sanoit: 'En voi enää kuunnella Herran, minun Jumalani, ääntä enkä nähdä tätä suurta tulta. Pelkään, että kuolen.' 
 Silloin Herra sanoi minulle: 'He ovat puhuneet oikein. 
 Minä annan nousta heille sinun kaltaisesi profeetan heidän veljiensä keskuudesta ja panen sanani hänen suuhunsa. Hän puhuu heille kaiken, mitä minä käsken hänen puhua. 
 Ja jokaisen, joka ei kuule minun sanojani, jotka hän puhuu minun nimessäni, minä vaadin tilille." 

UT.
Apt.3:22-23 " Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, on Herra, teidän Jumalanne, herättävä teille veljienne joukosta. Kuulkaa häntä kaikessa, mitä hän teille puhuu. 
 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

Tärkeää itselleni on se, mitä juurista tahdon löytää on Jumalan tarkoitusperä ensin tosin lupaukset ja liitot jne.. on juutalaisille luvattu. On toki Jumala puhunut myös aina Adamista-Jeesukselle.
 Mutta heidän oli myös tarkoitus olla maailmalle esikuva ja pappiskunta.

Mutta Jumalalla oli parempi suunnitelma, koska kukaan ei voinut pelastua lakia noudattamalla.
Vaikka Toora ei ole yhdentekevää Raamatussa, vaan todellakin Jumalan Sanaa ja uskonnolliset juutalaiset ja monet messiaaniset juutalaiset pitää Tooraa, toki on popularisoituneita juutalaisissa paljon ja ovat hyvin paljon suhteessa väestöön, joko assimiloituneet tai muuten elää kukin oman tahtonsa mukaan. Kuten Suomessa on paljon nimi kristittyjä, joten maailma on paljon nykyään erillainen, mitä ihmiset saattaa luulla monesta uskontokuntaisesta ihmisryhmästä/kansoista.

Itse haluan Kristuksen laissa olla ja elää. Jeesus ei elänyt ilman lakia.
Paavali ilmaisee asian näin:
1.Kor.9:21b " vaikka en olekaan ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa. "
Jeesus sanoo: Joh.8:51 " Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."  

Mat. 5:17-18 "  "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään. <----- (Jeesus uhrikuolemalla täytti lain kirjaimellisesti, jota kukaan muu maailmassa ei voi tehdä, siksi Jeesus on täysin oikein elänyt lain suhteen.)
 Totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään *kirjain, ei ainoakaan *piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. "
*kirjain, piirto= pienin hebrean aakkosissa jod/yod kirjain = ' <------noin pieni on jod/yod kirjain.

Uudesta liitosta:

Hepr. 8:6-7/9:11-14,22-28
" Mutta meidän ylipappimme on saanut niin paljon jalomman viran kuin on parempi se liitto, jonka välittäjä hän on ja joka on perustettu paremmille lupauksille. 
 Jos tuo ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty tilaa toiselle."

" Mutta Kristus ilmestyi tulevan hyvän ylipappina. Suuremman ja täydellisemmän majan kautta, jota ei ole käsin tehty ja joka ei ole tätä luomakuntaa, <---jatkuu...

...jatkuu-->hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren kautta vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. 
 Jos kerran pukkien ja härkien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää ulkonaiseen puhtauteen, 
 kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri - hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle - puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! "

"  Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.  On siis välttämätöntä puhdistaa taivaallisten kuvat tällä tavoin, mutta itse taivaalliset on puhdistettava paremmilla uhreilla kuin nämä. 

 Siksi Kristus ei mennyt käsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen ilmestyäkseen nyt Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
 Eikä hän mennyt uhratakseen itseään monta kertaa, niin kuin ylipappi menee kerran vuodessa kaikkeinpyhimpään mukanaan vierasta verta;
 muutoinhan hänen olisi pitänyt kärsiä monta kertaa maailman perustamisesta asti. Mutta nyt hän on ilmestynyt vain kerran, maailmanaikojen lopulla, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. 
 Ja niin kuin ihmisille on määrätty, että heidän on kerran kuoltava ja sen jälkeen tulee tuomio,  samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois monien synnit, ja hän ilmestyy toisen kerran, ei enää synnin tähden vaan pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat."




Koitan selkeyttää omaa ajatusta siitä, että Jeesus on uhrannut itsensä ja muuta uhria ei tarvia uhrata minun puolesta.

Hepr.10:18
"Missä nämä on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita uhria synnin edestä."

Hepr.10:19-23
"Meillä on siis, veljet, rohkea luottamus siihen, että Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään
 uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille esiripun, oman lihansa, kautta.
 Koska meillä on suuri pappi Jumalan huoneen hallitsijana,
 astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.
 Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä lupauksen antaja on uskollinen.


Monia kohtia Raamattu pitää sisällään ja olisin halunnut enemmän laittaa Sanan paikkoja, mutta koitin laittaa siten Raamatun paikkoja, jakeita, että hieman käsitys syntiuhrilaista on selkeä, että en tarvia muuta syntiuhria, kuin Jeesuksen, muuten Jeesus olisi turhaan kuollut.
 Jumalan ainutsyntyinen Poika ja se oli todella suuri armo, meitä ihmiskuntaa kohtaan.
Koska maantieteellisesti olisi, jopa mahdoton kaikkien muuten, pelastua jos vanhan testamentin, uhrilait olisi käytössä, mutta HalleluJah näin ei ole ja jokainen pelastuu uskomalla Jeesukseen, Jumalan Poikana, joka uhrasi itsensä ja kuoli ja Jumala herätti Poikansa Messiaan ja Jeesus Messias nousi ylös taivaisiin Jumalan oikealle puolelle..
Evankeliumi painotteinen blogi erikseen tästä aiheesta, koska itse haluan saarnata ristiinnaulittua Jeesusta, kuten Paavali kertoo 1. Kor. kirjeessä.

Itse en näe, että olisi tarve uuteen temppeliin, mutta Hesekiel ennustaa selkeästi kyllä, että temppeli olisi vielä tulossa ja se on oma juttu sinällään ja siitä eri aihe jo kannattaa pohtia jos, vaan Jumala antaisi ymmärrystä ja viisautta Pyhässä Hengessä siitä kirjoittaa.


Lopuksi juurista uudentestamentin puolella:


Room.11:17-24 " Mutta jos muutamat oksista on taitettu pois ja sinut, joka olet luonnonvaraisesta öljypuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, 
 älä ylvästele noita oksia vastaan. Jos ylvästeletkin, muista, että et sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. 
 Sinä ehkä sanot: "Nuo oksat taitettiin, että minut oksastettaisiin." 
 Oikein! Epäuskonsa tähden ne taitettiin, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylimielinen vaan pelkää, 
 sillä jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. 
 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan ja hänen hyvyyttään sinua kohtaan, jos pysyt hänen hyvyydessään. Muuten sinutkin hakataan pois. 
 Myös nuo toiset oksastetaan, elleivät he jää epäuskoonsa, sillä Jumala pystyy oksastamaan heidät uudelleen. 
 Jos sinut on leikattu luonnonvaraisesta öljypuusta ja vastoin luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin luonnolliset oksat oksastetaan omaan öljypuuhunsa!

Teksti ylhäällä puhukoon mitään lisäämättä puolestaan juurista ja oksista. Näin joskus on parempi, että antaa Sanan puhua, mitä on Kirjoitettu, Raamattuun mitään siihen lisäämättä, kuin!:

 Aamen!!!



Otsikko on Juuret! 

Ja tuli kirjoitettua, kuitenkin aika laajaalaisesti samassa blogissa ja varmasti on jonkin verran sekavaa ajatusta, mutta näin joskus. :)

SHALOM! <3



17.8.2015

Raskaat askeleet, pienen ihmisen

Raskaat askeleet, pienen ihmisen. 

Olen pieni heikko ihmislapsi, jolla on valtava ikävä orpolapsena, vaikka aikuinen olenkin, niin pieni ja heikko orpo ihmislapsi olen!
















Miten koskaa saatan ymmärtää sitä suurta surua ja ikävää, joka on sisällä?
Ymmärrän ja tiedän, että omat rakkaat vanhemmat ovat ajasta ikuisuuteen siirtynyt, mutta raskasta vaan aika usein on.

Monesti muistelen kaikkia hetkiä, jotka olen saanut viettää rakkaiden isän ja äidin kanssa ja monesti mieleen tulee myös veljeni, joka kuoli 2008 ja kyllä se ehkä voi tuntua pitkälle ajalle? Mutta yhdessä, kun muistelee perhettä, johon kuuluu vielä elossa olevat pikku-sisko ja iso-veli, niin kyllä ikävä on..

Hepr.2:18  " Koska hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, hän kykenee kiusattuja auttamaan."





Kuka auttaa tässä surussa? Monesti uskovana sen kyllä tiedän, että Jeesus auttaa. Se on totisen totta.
Kuten kuvissa kuvataan Jeesuksen kärsimystä, niin varmasti jo voisi kuvitella, että Hän ymmärtää minua.
Ja Hän ymmärtää..
Silti saan olla heikko ihmislapsi
suruineen, itkuineen ja vaikeuksineen.








Suru! On totinen ja menetykset täytyy haluta käydä läpi!
Surutyö on nimi, jota käytetään omaisten menetyksessä ja toki monissa muissa asioissa, mutta niitä en tässä läpi käy, vaan hieman tuon mietteitä omasta raskaista askelista pienenä ihmislapsena, lapsena, joka olen Jumalan edessä!
Jumalani on Taivaan Isä! Hyvä Isä, koska kaikki hyvä tulee Jumalalta, kukaan ei ole hyvä, vain Jumala itse on HYVÄ! Itse saan olla Jumalan lapsi!

Room.8:15-16
"Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." 
Mark. 10:18
" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."

Lapseus Isässä Jumalassa on todella hoitavaa lämmintä rakkautta, jossa Jumala rakastaa ehdoitta, koska Jumala on rakkaus.  1. Joh. 4:8 " sillä Jumala on rakkaus. " <3

Ja läheinen suhde Jeesukseen on todella tärkeää sitä ei kannata heittää pois, vaikka sureekin!
Läheinen ja eheyttävä suhde, koska en ole koskaan toipunut asioista, kuten olen Jeesuksen kanssa toipunut.
Kuitenkin Jumala on nähnyt hyväksi, että myös ihmiset voi olla ja onkin todella tärkeitä surevalle.
Itselleen tärkein on oma vaimo! Ja sisko ja veli! Toki seurakunnan veljet, sisaret ovat tärkeitä!
Sielunhoito äärimmäisen tärkeää, jota voin pastorille ja Jeesukselle vuodattaa säännöllisesti ja toki myös opetella puhumaan enemmän vaimolle, joka ei kaiken keskellä ole säästynyt vaikeilta ajoilta.

Toivo on tärkeä, mitä ei ole hyvä kadottaa! Jeesus on kirkkauden toivo ja auttaa pysymään toivossa.
Toivo on sitä, mitä emme voi nähdä, muutenhan se ei olisi toivo.
Toivo auttaa jaksamaan arjessa ja monessa muussakin.
Joskus tulee, että ei jaksa mitää ja mitä teen sitten? Annan levolle myös aikaa se on tärkeää myös surutyössä.
Masennun helposti, mutta kiitos Herralle, että Hän ei anna sen lannistaa täysin.

Muistot kuuluu surevalle. Ja uskon, että Jumala on sen meille lahjana antanut, että voidaan muistella.

Lyhyt vuodatus kirjoituksin, miten on:
kärsi ristillä

Raskaat askeleet, pienen ihmisen.

Jeesus kuoli

haudattiin nousi ylös haudasta kolmantena päivänä
nousi ylös Taivaaseen















Shalom!


21.6.2015

Who is Yeshua?

This text is not written by me

Who Is Yeshua


Yeshua . . . who is He—the long-awaited King-Messiah of Israel or Jesus Christ, the God of the Gentiles?  . . . Or could He be both?

In this section we will examine the evidence. We know he was perhaps the most influential Jewish Person that ever lived. His effect on history is unmistakable.
If he is who he claimed to be, he is also the greatest . . . and thus each of us must make a decision about his claims if we are intellectually honest.
As Jewish People, we grew up with very strong feelings about “that man” in whose name our People have been persecuted, beaten, accused and annihilated for nearly 2,000 years.

Yet, was that HIS message?

The New Testament contains his words, but it is a “forbidden book” to us, so we take it on faith that anti-Semites are speaking for him and doing his will.
What if they are not? What if he came as a Jew to his own exactly as our Prophets foretold in hundreds of prophecies, what if . . .

What’s with the Name?

Are we just dressing “Jesus Christ,” the Gentile God, in Jewish clothing to proselytize Jewish People?
Yeshua’s Name was given by an angelic messenger from ADONAI and reveals the special relationship and ministry he has with his Jewish People.
“ . . . an angel of ADONAI appeared to him [Yosef] in a dream and said, ‘Yosef, son of David, do not be afraid to take Miryam home with you as your wife; for what has been conceived in her is from the Ruach haKodesh. She will give birth to a son, and you are to name him Yeshua, [which means ‘ADONAI saves’] because he will save his people from their sins.” Matt. 1:20,21 CJB
As you explore this site, you will find that Yeshua was very much a part of Israel and the Jewish People . . . that he taught from the Torah, the Books of Moses . . . that his words, his world and the New Testament are very much a legacy of Israel and the Jewish People.

So What Happened? He Doesn’t Look Jewish!

In a nutshell, after Jerusalem was sacked in 70 A.D., the Jews were scattered, including the Jews that believed in Yeshua the Nazarene, sometimes referred to as followers of “The Way.” As Gentiles came to believe in Yeshua and “Christianity” spread, the Hebraic foundations became less and less influential. In the Third Century, Emperor Constantine sought to unify his growing empire and created one state religion called Christianity, utilizing elements of the original faith mixed with the prevailing pagan traditions of the region. The Sabbath was changed to Sunday as that was the day of worship to the sun god, and the rest of the biblical feasts were expunged.
Yeshua and the First Century Hebraic faith were now unrecognizable to the Jewish People.
This is not without precedent, however. We have a picture of this in our Tenakh. When Joseph’s brothers came to him in Egypt, they did not recognize him.  They thought he was an Egyptian. He was their brother and they had to look to him, whom they had originally rejected to save their lives. It is an astonishing prophetic picture.

The Messiah and the Jewish People

The hope of a Messiah, a Redeemer, is at the heart of our People it is throughout our liturgy, literature, and binds us together throughout history. It is also our greatest gift to mankind.
ADONAI promised Avraham Avinu, before we were even a People, that through his offspring, all the nations of the world will be blessed (Genesis 12:3), and that our Messiah will be a light to the Gentiles, bringing salvation to the ends of the earth, through a new covenant (Isaiah 42 & 49, Jeremiah 31). This has certainly happened through Yeshua, whom the Gentiles call Jesus!


This text is quoted: http://www.jewishvoice.org/who-is-yeshua/

20.6.2015

Yeshua=Old Testament and Tanakh


Yeshua=Old Testament and Tanakh









The Hebrews of roots is my faith foundation in Yeshua and I believe that messiah is Yeshua.
Bible old testament promises is same like Hebrew to Tanakh. I believe this is truth that Messiah found also Tanakh.
I believe old testament prophets and same found is too Tanakh.

How I know this? I read old testament and I know that same found also Tanakh. ( TaNaK = T=Torah, N=
Nevi'im, K= Ketuvim and old testament is only old testament)

We find the same Hebrew from Tanakh and same we find old testament:

( I copied the texts below from Wikipedia Tanakh content )


Torah

Main article: Pentateuch
The Torah (תּוֹרָה, literally "teaching") consists of five books, commonly referred to as the "Five Books of Moses". Printed versions of the Torah are often called Chamisha Chumshei Torah (חמישה חומשי תורה, literally the "five five-sections of the Torah"), and informally a Chumash.
In Hebrew, the five books of the Torah are identified by the first prominent word in each book.
  • Bereshit (בְּרֵאשִׁית, literally "In the beginning") - Genesis
  • Shemot (שִׁמוֹת, literally "Names") - Exodus
  • Vayikra (ויקרא, literally "And He called") - Leviticus
  • Bəmidbar (במדבר, literally "In the desert [of]") - Numbers
  • Devarim (דברים, literally "Things" or "Words") - Deuteronomy






Nevi'im

Main article: Nevi'im
Nevi'im (Hebrew: נְבִיאִים Nəḇî'îm‎, "Prophets") is the second main division of the Hebrew Bible, between the Torah and Ketuvim. It contains two sub-groups, the Former Prophets (Nevi'im Rishonim נביאים ראשונים, the narrative books of Joshua, Judges, Samuel and Kings) and the Latter Prophets (Nevi'im Aharonim נביאים אחרונים, the books of Isaiah, Jeremiah and Ezekiel and the Twelve Minor Prophets). This division includes the books which cover the time from the entrance of the Israelites into the Land of Israel until the Babylonian captivity of Judah (the "period of prophecy"). Their distribution is not chronological, but substantive.
  • (יְהוֹשֻעַ / Yĕhôshúa‘) - Joshua
  • (שופטים / Shophtim) - Judges
  • (שְׁמוּאֵל / Shmû’ēl) - Samuel
  • (מלכים / M'lakhim) - Kings
  • (יְשַׁעְיָהוּ / Yĕsha‘ăyāhû) - Isaiah
  • (יִרְמְיָהוּ / Yirmyāhû) - Jeremiah
  • (יְחֶזְקֵיאל / Yĕkhezqiēl) - Ezekiel
The Twelve Minor Prophets (תרי עשר, Trei Asar, "The Twelve") considered as one book in Judaism.
  • (הוֹשֵׁעַ / Hôshēa‘) - Hosea
  • (יוֹאֵל / Yô’ēl) - Joel
  • (עָמוֹס / ‘Āmôs) - Amos
  • (עֹבַדְיָה / ‘Ōvadhyāh) - Obadiah
  • (יוֹנָה / Yônāh) - Jonah
  • (מִיכָה / Mîkhāh) - Micah
  • (נַחוּם / Nakḥûm) - Nahum
  • (חֲבַקּוּק /Khăvhakûk) - Habakkuk
  • (צְפַנְיָה / Tsĕphanyāh) - Zephaniah
  • (חַגַּי / Khaggai) - Haggai
  • (זְכַרְיָה / Zkharyāh) - Zechariah
  • (מַלְאָכִי / Mal’ākhî) - Malachi







Ketuvim

Main article: Ketuvim
Ketuvim (כְּתוּבִים, "Writings") consists of eleven books, described below.

The poetic books

In masoretic manuscripts (and some printed editions), Psalms, Proverbs and Job are presented in a special two-column form emphasizing the parallel stichs in the verses, which are a function of their poetry. Collectively, these three books are known as Sifrei Emet (an acronym of the titles in Hebrew, איוב, משלי, תהלים yields Emet אמ"ת, which is also the Hebrew for "truth").
These three books are also the only ones in Tanakh with a special system of cantillation notes that are designed to emphasize parallel stichs within verses. However, the beginning and end of the book of Job are in the normal prose system.

The five scrolls (Hamesh Megillot)

The five relatively short books of the Song of Songs, the Book of Ruth, the Book of Lamentations, Ecclesiastes and the Book of Esther are collectively known as the Hamesh Megillot (Five Megillot). These are the latest books collected and designated as "authoritative" in the Jewish canon even though they were not complete until the 2nd century CE.[10] These scrolls are traditionally read over the course of the year in many Jewish communities. The list below presents them in the order they are read in the synagogue on holidays, beginning with the Song of Solomon on Passover.

Other books

Besides the three poetic books and the five scrolls, the remaining books in Ketuvim are Daniel, Ezra–Nehemiah and Chronicles. Although there is no formal grouping for these books in the Jewish tradition, they nevertheless share a number of distinguishing characteristics.
  • Their narratives all openly describe relatively late events (i.e. the Babylonian captivity and the subsequent restoration of Zion).
  • The Talmudic tradition ascribes late authorship to all of them.
  • Two of them (Daniel and Ezra) are the only books in Tanakh with significant portions in Aramaic.

Order

The following list presents the books of Ketuvim in the order they appear in most printed editions. It also divides them into three subgroups based on the distinctiveness of Sifrei Emet and Hamesh Megillot.
The three poetic books (Sifrei Emet)
The Five Megillot (Hamesh Megillot)
Other books



Tanakh and the Old Testament side by side:




Tanakh
(Hebrew Bible)
(24 books)[c]
Books in bold are part of the Ketuvim
Protestant
Old Testament
(39 books)



Torah
Pentateuch or the Five Books of Moses
Bereishit Genesis


Shemot Exodus


Vayikra Leviticus


Bamidbar Numbers


Devarim Deuteronomy


Nevi'im (Prophets)
Yehoshua Joshua


Shofetim Judges


Rut (Ruth)[d] Ruth


Shemuel 1 Samuel


2 Samuel


Melakhim 1 Kings


2 Kings


Divrei Hayamim (Chronicles)[d] 1 Chronicles


2 Chronicles







Ezra–Nehemiah[d] Ezra


Nehemiah










Esther[d] Esther















Ketuvim (Writings) Wisdom books
Iyov (Job)[d] Job


Tehillim (Psalms)[d] Psalms







Mishlei (Proverbs)[d] Proverbs


Qoheleth (Ecclesiastes)[d] Ecclesiastes


Shir Hashirim (Song of Songs)[d] Song of Solomon










Nevi'im (Latter Prophets) Major prophets
Yeshayahu Isaiah


Yirmeyahu Jeremiah


Eikhah (Lamentations)[d] Lamentations









Yekhezqel Ezekiel


Daniel[d] Daniel



Twelve Minor Prophets
The Twelve
or
Trei Asar
Hosea


Joel


Amos


Obadiah


Jonah


Micah


Nahum


Habakkuk


Zephaniah


Haggai


Zechariah


Malachi




Now we understand that same idea is old testament and Tanakh.

Then we know speaking same thing and same thing we find both to old testament and Tanakh.

The original matter what I was talking about Yeshua as Messiah. Proof ?
whether the evidence can be found in Jesus the Messiah you find or old testament vs. Tanakh because there is a same the content.

I can prove this case where found Messiah who is Yeshua but you can find first you self.
 

Forgiveness my poor English skills? Case errors are also certainly and I want learn more english and you give me to time learn language?


Here is something in Yeshua's thing:

(You need New Testament for this)





SHALOM!

2.6.2015

God's love in. 1.Cor:13

God's love in. 1.Cor:13


"Though I speak with the tongues of men and of angels, and have not love,  I am become as sounding brass, or a tinkling cymbal. 
 And though I have the gift of prophecy, and understand all mysteries, and all knowledge; and though I have all faith, so that I could remove mountains, and have not love,  I am nothing. 
 And though I bestow all my goods to feed the poor, and though I give my body to be burned, and have not love,  it profits me nothing. 
 Love  suffers long, and is kind; love  envies not; love  vaunts not itself, is not puffed up, 
 Does not behave itself unseemly, seeks not her own, is not easily provoked, thinks no evil; 
 Rejoices not in iniquity, but rejoices in the truth; 
 Bears all things, believes all things, hopes all things, endures all things. 
 Love  never fails: but whether there be prophecies, they shall fail; whether there be tongues, they shall cease; whether there be knowledge, it shall vanish away. 
 For we know in part, and we prophesy in part. 
 But when that which is perfect has come, then that which is in part shall be done away.  
 When I was a child, I spoke as a child, I understood as a child, I thought as a child: but when I became a man, I put away childish things. 
 For now we see through a glass, darkly; but then face to face: now I know in part; but then shall I know even as also I am known. 
 And now abides faith, hope, love,  these three; but the greatest of these is love. "

I'm a Love ! Said For God ! 1.Joh.4:8

He that loves not knows not God; for God is love.





Yeshua said: Joh.13:34-35 " A new commandment I give unto you, That all of you love one another; as I have loved you, that all of you also love one another. 
 By this shall all men know that all of you are my disciples, if all of you have love  one to another. "



The blog idea, Is show of Yeshua love! <3




God's love in! That is it! <3



SHALOM!

This is very important Yeshua/Jesus believer life!

This is very important Yeshua/Jesus believer life! 

 I quote from the Gospel of Matthew.
How important is who want done as like who believes in Yeshua/Jesus.
This is long text but very clear teaching.
 Who believe in Jesus/Yeshua is now important, thing and this text speak you, I'm not need anything else this text in for you. And you thinking what this mean for you?
This is blogs meaning and mission for you and me.

Matt. 24:31-40 
" When the Son of man shall come in his glory, and all the holy angels with him, then shall he sit upon the throne of his glory: 
 And before him shall be gathered all nations: and he shall separate them one from another, as a shepherd divides his sheep from the goats: 
 And he shall set the sheep on his right hand, but the goats on the left. 
 Then shall the King say unto them on his right hand, Come, all of you blessed of my Father, inherit 
the kingdom prepared for you from the foundation of the world: 
 For I was an hungered, and all of you gave me food: I was thirsty, and all of you gave me drink: I was a stranger, and all of you took me in: 
 Naked, and all of you clothed me: I was sick, and all of you visited me: I was in prison, and all of you came unto me. 
 Then shall the righteous answer him, saying, Lord, when saw we you an hungered, and fed you? or thirsty, and gave you drink? 
 When saw we you a stranger, and took you in? or naked, and clothed you? 
 Or when saw we you sick, or in prison, and came unto you? 
 And the King shall answer and say unto them, Verily I say unto you, Inasmuch as all of you have done it unto one of the least of these my brethren, all of you have done it unto me. 
 Then shall he say also unto them on the left hand, Depart from me, all of you cursed, into everlasting fire, prepared for the devil and his angels: 
 For I was an hungered, and all of you gave me no food: I was thirsty, and all of you gave me no drink: 
 I was a stranger, and all of you took me not in: naked, and all of you clothed me not: sick, and in prison, and all of you visited me not. 
 Then shall they also answer him, saying, Lord, when saw we you an hungered, or thirsty, or a stranger, or naked, or sick, or in prison, and did not minister unto you? 
 Then shall he answer them, saying, Verily I say unto you, Inasmuch as all of you did it not to one of the least of these, all of you did it not to me. 
 And these shall go away into everlasting punishment: but the righteous into life eternal. "

 This is our everybody need to learn. Do you agree? 

Shalom!

28.5.2015

Päihteetön elämä uskossa Jeesukseen?

 Päihteetön elämä uskossa Jeesukseen? 

 Ajoittain mietin ryhmää, (Facebookissa tms.) joka olisi niille, jotka ovat olleet päihteiden käyttäjiä ja tahtoo vertaistukea! Tämä on todella iso asia, koska paljon on niitä, jotka syrjäytyy uskoon tultua nopeasti. Näin itse olen ainakin huomannut.. en sitten tiedä, miten on laita seurakunnan johdolla ajatuksen suhteen?
 Aluksi moni hehkuu Jeesuksen rakkautta ja intoa uskossa, mutta mihin sitten lopulta tökkää mielenkiinto? Seurakunnan ilmapiiri on todella tärkeä! Ei voi pelkästään ajatella, että alkaa Jeesusta ylistämään ja seuramalla Jeesusta niin ongelmat häviää, kuin tuhka tuleen? Onko kaikki samaa mieltä se nyt ei varmaankaan pidä paikkaansa?
 Varmasti useampi voi todeta, että ei ole helppoa olla entisen narkkarin/päihteiden käyttäjän tukena? itse ainakin myönnän, mutta toki on paljon ihmisiä, jotka ovat syvistä vesistä tulleet joiden kanssa tulee juttujen tasolla toimeen. Mutta se ei ainoastaan riitä..? Ainakaan koko elämän tarpeita ajatellen? Olemmehan jokainen ihmisiä, vaikka on entinen narkki tms..?
Toki Suomessa on mielestäni paljon seurakunnan järjestämää avustustoimintaa esim: www.kan.fi/.
Ja sitten esim: www.viadia.fi/. Varmaan on joitakin muitakin kristillisiä avustus toimintoja, valtakunnallisesti ja paikallisesti. 
Nämä ovat osa avustusta narkkarin/päihteiden käyttäjän elämään.

Itse haastan itseä myös näillä tärkeillä, hyvinkin ajankohtaisilla asioilla, jotka varmaan on ollut ajankohtaisia jo pitkään ja tulee olemaankiin?

Monia eri muotoja voisi keksiä tähän, mutta minun täytyy olla realisti ja antaa ajatuksia, joista itse voin olla perillä, enkä miettiä asioita, jotka ovat hyviä, mutta en osaa ratkaisua niihin löytää tai vastausta. 
Ja siksi olen tähän blogiin kysymysmerkillä laittanut asioita, joista en ole, niin varma, että voisin väittää  niitä aivan todeksi.


 

SHALOM!